Tällä kertaa on jotain kerrottavaakin. 

Sunnuntaina polvilumpio meni sijoiltaan ja nyt jalkaa olen saanut parannella kolme ja puoli päivää. Lääkäriä ei ole tarvittu ennenkään, joten ei sitä tarvittu myös nytkään. Sen sijaan nimesin itse itseni pikaisesti lääkäriksi ja naksautin polven paikoilleen - voin sanoa että kipu oli sitä ennen aivan helvetillinen. Sen jälkeen alkoi helpottaa, ja dadaa - tänään oli ensimmäinen kivuton päivä. Jalalla ei siltikään voi edelleen kävellä ja sehän tässä kaikkein vaikeinta onkin. Kaikenlisäksi koulussa on menossa vielä koeviikko ja en ole lukenut yhteenkään kokeeseen ilman ainuttakaan selvää ajatusta, enkä varmasti lue ennen kuin jalalla pystyy kävelemään vähänkin ylimääräistä.

Energiaa on vaikka muille jakaa, kylläpä tämä on vaikeaa!. Sen lisäksi vasen polvi meni vuosi sitten, joko rasitusvamma tai -murtuma, luulisin. En ole käynyt senkään takia lääkärissä, joten vaikea sanoa varmasti mikä sitä vaivaa, mutta oireet viittaavat vahvasti rasitusvammaan tai -murtumaan.

Paremman huomisen toivossa on kuitenkin hyvää elää. Uskon siihen, että jalka on huomenna EDES VÄHÄN parempi kuin tänään. Urheilija ei tervettä päivää nää, niinhän se on, joten on aivan turha valittaa, mutta voitte varmasti uskoa että tuntuu silti todella pahalta. Pientähän tämä on verrattuna johonkin, mutta nyt päässäni onkin herännyt ajatus, että entäs jos polvi ei tulekaan kuntoon? Että se paranee kyllä, voin urheilla ja liikkua sillä, mutta ylimääräistä rasitusta se ei kestäkään? Toivottavasti kuitenkaan niin ei käy.